Hinta
190,00 €
MATEMAATTISET OPPIMISVAIKEUDET YLÄKOULUSSA JA TOISELLA ASTEELLA, 12.4.2018 Tampere

MATEMAATTISET OPPIMISVAIKEUDET YLÄKOULUSSA JA TOISELLA ASTEELLA, 12.4.2018 Tampere

ALUSTAVA KOULUTUSPAIKKA
Koulutuspaikka tarkentuu myöhemmin.

KOHDERYHMÄT
Yläkoulun ja toisen asteen matematiikan opettajat ja erityisopettajat

KOULUTUKSEN SISÄLLÖT
Koulutuksessa luodaan kuva matemaattisten oppimisvaikeuksien (dyskalkulia) kehityksestä ja muotoutumisesta lapsuudesta aikuisuuteen asti viimeisimmän tutkimustiedon pohjalta. Keskeisinä kysymyksinä käsitellään päätöksentekoa eri tuen muotojen välillä sekä yksilöllisen oppimissuunnitelman tavoitteenasettelua. Tähän päätöksentekoon vaikuttavat matemaattisten taitojen lisäksi monet muut bio-psyko-sosiaaliset tekijät, joiden moniammatillisen kartoituksen keinoja koulutuksessa esitellään NMI:n kehittämien materiaalien avulla. Lisäksi koulutuksessa esitellään NMI:n ja sen yhteistyökumppaneitten kehittämiä uusimpia ilmaisia yksilöllisiä harjoitusmenetelmiä, jotka soveltuvat iästä riippumatta matemaattisten oppimisvaikeuksien intensiivisen kuntouttavan tuen harjoitusmateriaaliksi.
Matemaattiset oppimisvaikeudet
- Uusimmasta tutkimuksesta
- Pedagoginen ja kokonaisvaltainen oppilaan arviointi
Matemaattisten oppimisvaikeuksien arviointi nuoruusiässä
- Arvioinnin sisällöt
- Arvioinnin menetelmät
Heikkojen matemaattisten taitojen tuki nuoruusiässä
- Tuen tavoitteet
- Tuen menetelmät

KOULUTTAJA
Pekka Räsänen, PsL, neuropsykologian erikoispsykologi, Niilo Mäki Instituutti

KOULUTUSPÄIVÄN ALUSTAVA AIKATAULU
Ilmoittautuminen ja aamukahvi alkavat klo 8.30 Luennot alkavat klo 9.00 ja päättyvät klo 15.45.

KOULUTUKSEN HINTA
Koulutuksen hinta on 190 euroa. Hinta sisältää luentomateriaalin, lounaan sekä kahdet kahvit.

ILMOITTAUTUMINEN
Viimeinen ilmoittautumispäivä on 22.3.2018.

Toteutamme koulutuksia myös tilauskoulutuksina. Lisätietoja tilauskoulutuksistamme.