Hinta
215,00 €
Lukemisen ja laskemisen sujuvuuden vaikeudet ja sujuvuuden tukeminen, 8.11.2018 Jyväskylä

Lukemisen ja laskemisen sujuvuuden vaikeudet ja sujuvuuden tukeminen, 8.11.2018 Jyväskylä

ALUSTAVA KOULUTUSPAIKKA
Original Sokos Hotel Alexandra, Hannikaisenkatu 35, Jyväskylä

KOHDERYHMÄT
Luokanopettajat, erityisopettajat ja psykologit, jotka työskentelevät 2–6-luokkalaisten lasten parissa.

KOULUTUKSEN SISÄLLÖT
Suomalaislasten luku- ja laskutaito ovat kansainvälisissä vertailututkimuksissa hankkineet mainetta. Siitä huolimatta noin viidellä prosentilla lapsista vaikeudet näissä taidoissa asettavat merkittäviä haasteita oppimiselle. Tutkimus on osoittanut, että lukemisen ja aritmetiikan taitojen oppimisen erityisvaikeudet koskevat usein samoja lapsia. Ongelmien päällekkäistymisen taustatekijät ymmärretään kuitenkin vielä huonosti. Sujumattomuus, eli hitaus, on tyypillinen piirre sekä lukemisen että matematiikan erityisvaikeuksissa, ja se voi haitata selvästi oppimista ja menestystä opinnoissa. Taitojen sujuvuuteen on kuitenkin kiinnitetty varsin vähän huomiota, erityisesti näiden ongelmien päällekkäistymistä tutkittaessa.

Koulutuksessa käsitellään lukemisen ja laskemisen sujuvuuteen liittyvää tutkimustietoa sekä pohditaan keinoja sujuvuuden tukemiseen lapsilla, joilla lukemisen ja laskemisen perustaidot eivät ole automatisoituneet.

Sisällöt:
- Lukutaidon rakentuminen ja lukivaikeus
- Laskutaidon kehittyminen ja matemaattiset oppimisvaikeudet
- Lukemisen ja matematiikan oppimisvaikeuksien päällekkäistymisestä
- Mitä tiedämme laskemisen ja lukemisen sujuvuuden tukemisesta?

KOULUTTAJAT
Tuire Koponen, PsT, yliopistontutkija, Jyväskylän yliopisto
Riikka Heikkilä, PsT, psykologi, kuntoutusyksikkö Nekku ja tutkijatohtori, Jyväskylän yliopisto

ALUSTAVA AIKATAULU
Ilmoittautuminen ja aamukahvi alkavat klo 8.30. Luennot alkavat klo 9.00 ja päättyvät klo 15.45.

KOULUTUKSEN HINTA
Koulutuksen hinta on 215 euroa. Hinta sisältää luentomateriaalin ja lounaan sekä kahdet kahvit.

ILMOITTAUTUMINEN
Viimeinen ilmoittautumispäivä on 18.10.2018.

Toteutamme koulutuksia myös tilauskoulutuksina. Lisätietoja tilauskoulutuksistamme.